Kauden paras ajo tänään Ciralta

19.12.2025
Cira ja Asko suunnittelevat miten saisi jäniksen pois kivikasasta.
Cira ja Asko suunnittelevat miten saisi jäniksen pois kivikasasta.
Ari pääsi kovan raivausurakan jälkeen lopettamaan jäniksen.
Ari pääsi kovan raivausurakan jälkeen lopettamaan jäniksen.
Aamulla lähdettiin Ciran kanssa taas kerran Juvalle, tavoitteena oli yksinkertaisesti saada joulujänis.

Alku meni kauriita katsellessa, mutta 9:45 irtilasku ja Cira pinkaisi oikopäätä metsään pupu mielessä, aikaa kului, mutta sitten klo 12:22 alkoi tapahtua. Raikuva haukku täytti metsän ja valkoinen jänis, täysin lumettomassa metsässä, oli todella kaunis näky.
Heti tielle tultuaan jänis hävisi mutkan taakse vasta-ajetulla sepelillä pomppien, 
pian ilmestyi ajurikin paikalle ja yhtään empimättä juoksi sutena perään.
Tieajo sujui mainiosti tänään ja kolme " perslähtöäkin " kuultiin kun jänis yritti piiloutua Ciralta, hyvin kyllä ymmärsi miksi jänis ei oikein tykännyt juosta.
Lopulta se tuli passiin, mutta vain tukku karvoja jäi merkkinä osumasta ja jänis jatkoi juoksuaan, kaverit muistivat kyllä kuittailla jälkeen päin.
Jänis palasi lähtötantereille, sieltä läheiselle tielle ja sitten läheiseen kivikasaan piiloon.
Kun menin paikalle, niin Cira tuli vastaan selittäen koiran kielellä mitä oli tapahtunut.
Olisimme ihan mielellämme jättäneet jäniksen kivikasaan yöksi, mutta kun sitä tuli ammuttua, niin päätimme lopettaa sen.
Kovan työn jälkeen jänis näkyi kurkistamalla kivikasasta ja lopetimme sen pistoolilla, Cira pääsi syömään himoitsemansa sisäelimet ja olimme kaikki tyytyväisiä lopputulokseen.
Kaverin suomenajokoirakin löysi jäniksen lähistöltä ja huomattavasti Ciraa nopeammin, mutta se sai jäädä juoksemaan.
Söimme illalla Askon keittiössä valmistamani yhteisen aterian, mikä sisälsi kauriin ulkofilettä ja kyyhkynrintaa, hyvällä punaviinillä loppuvoitelut ja eikun kotia kohti.
Kiitokset Askolle vieraslupa mahdollisuudesta taas kerran ja Arille jäniksen lopettamisesta, hyvä että saatiin jänis juuri ennen pimeää kyytiin.

Cira haluaisi pupun itselleen.
Cira haluaisi pupun itselleen.
Liha-kasvispata porisee liedellä odottaen risoton kypsymistä.
Liha-kasvispata porisee liedellä odottaen risoton kypsymistä.