Suomenajokoira


Katso koko uutinen koskettamalla kuvaa

Ei ole kuin pari viikkoa siitä kun Tolvasen Jari laittoi viestin, että Remun äiti, Miranda, oli lähtenyt koirien taivaaseen, osanottomme tässä samalla Tolvasen perheelle.
Onneksi Miran jälkeläiset ovat tuoneet, ja tuovat edelleenkin, iloa omistajilleen.
Näyttelyihin osallistuminen tänä päivänä, etenkin kun kaikki kustannukset ovat nousseet, on jo...

Roki ajaa antaumuksella jänikset ja ketut Kärkölässä(Järvelä) Lahden maisemissa.
Jukka Tammelin( 2.omistaja) kertoi, että riesana ovat olleet myös pienet sorkkaeläimet(kauris, peura), joita siellä on sen verran, että metsäverinen Roki pukkaa välillä niitäkin liikkeelle.
Mutta Jukan mukaan hyvin on pärjätty ja riistalihassa pysytty, vähän reilummin...

Madonnan hieno näyttelyura sai arvoisensa lopun Suomen suurimmassa koiratapahtumassa, Kennelliiton voittajanäyttelyissä Helsingin Messuhallissa(2-4.12.2022), siellä Madonnalle tuli veteraaniluokassa upeita titteleitä kolme lisää:
Helsinki Veteraanivoittaja 2022, Pohjoismaiden Veteraanivoittaja 2022 ja Veteraanivoittaja 2022
Onnittelut Emma Saloselle...

Melissa(5 v.) on pöllytellyt jäniksiä tänä syksynä mielin määrin, useampi ajokin on päättynyt kaatoon, tämä on selvästi paras kausi.
Ylösotto on parantunut, ajoon on tullut varmuutta, haukun herkkyys on myös parantunut, vielä enemmänkin saisi antaa ääntä, mutta parempi vähän tiukka kuin löysä, etenkin alussa ajovauhtia on vielä liikaa, mutta...

Niin se melkein 14 vuotta mennä hupsahti tuosta vain , Perttu meni eka luokalle ala-asteelle kun Sisu syntyi.
Oikean nimen valitsimme, niin sitkeä kaveri Sisu oli, ihan viime hetkeen saakka, mutta lopulta tulee aika lähteä kaikkein sitkeimmänkin, jäi vain hieno tarina kerrottavaksi makkaratulille.
Lepää rauhassa siellä jossain, annoit meille...