•Dreeveri•


Katso koko uutinen koskettamalla kuvaa


Kivoja juttuja tulee myös mieleen, hyvää menestystä näyttelyissä ovat saaneet Roima, Cira ja Lacu, lisäksi Lacu on pitänyt meidät myös koehommissa mukana, Ara taas on hoitanut suvereenisti tuon sorkkapuolen, kaatoja on tullut liukuhihnalta(24 peuraa).
Vuonna 2025 pitää yrittää saada muitakin mukaan toimintaan, sen tiedän että kasvateissamme on kyllä...

Ensinnäkin kiitokset kaikille osallistuneille, tärkeintä oli juuri osallistuminen, ei kilpailu, syvimpänä tarkoituksena oli antaa teille joulun tunnelmaa koirienne kautta ja siinä te kaikki olitte voittajia!
Kun kuitenkin puhuimme kilpailusta, emme silloin tienneet miten vaikeaan tilanteeseen te meidät järjestäisitte todella hienoilla...

Isäntä ja paikallisen metsästysseuran edustaja Ari on järjestänyt jahteja isoillekin porukoille, ulkomaita myöten, joten uskon, että homma on sujunut mallikkaasti vanhalla rutiinilla.
Pyysin Arilta lyhyttä kertomusta metsästyksen kulusta, kiitos jo etukäteen, lisään sen tähän juttuun myöhemmin.

Sitkeästi on töitä tehty, on yhdessä koettu niin ylämäkiä kuin alamäkiäkin, omat tunteet ovat vaihdelleet kuin Suomen säät.
Mutta nyt on koulutus saatu päätökseen jäniksen osalta.
Cira hakee itsenäisesti, mutta ei haittaa myöskään, jos haluat mennä mukaan ohjailemaan, ei pyöri jaloissa silloinkaan vaan hakee sitkeästi, ajot ovat sujuneet välillä...

Olu taas se aika vuodesta kun vierailimme Heinämäen kämpällä Sorsasalo-Ahvenisen alueella valtion mailla( 9 dreeveriä).
Tällä kertaa jäi laihaksi saaliit, vain yksi jänisajo ja siitäkään ei saatu jänispaistia.
Sitkeästä hausta huolimatta ei meille sattunut pupuja eteen, olihan jänis valkoinen, eikä helpolla suostunut ajettavaksi, toki porukan...

Jalo eli kotoisasti " Jallu " lähti pari vuotta sitten uuteen kotiinsa Kuopion kuppeeseen, sieltä elämä heitti kuitenkin Jallun Suonenjoelle Rossin metsästävään perheeseen.
Ottihan tuo kotiutuminen uuteen paikkaan aikansa, mutta nyt Jallusta on alkanut kuoriutua täysverinen kauriskoira.
Keskellä metsästysaluetta asuminen on helpottanut ns....

Toisen pentueen uros, Lacu, kävi isäntänsä, Kokon Pekan kanssa Ranualla ajokokeessa.
Laculla kolmas kerta metsässä tällä kaudella, hieman jännitti miten ukko jaksaa touhuta, kyllä Lacu oli lopussa väsynyt, mutta onneksi jäniksiä löytyi kuitenkin tarpeeksi tuloksen tekoon.
Itsekin Tracker- ohjelmasta koetta seuranneena voin kertoa, että ajankohtaan...